Monet Rkp:n apupuolueiden kannattajista tällä palstalla eivät tunnu sopeutuvan ajatukseen,että eduskunnassa on ihan oikeasti yksi aito oppositiopuolue. Perussuomalaiset itse asiassa ylläpitää länsimaistyyppistä parlamentarismia ainoana puolueena hengissä tässä maassa.
Silloinkin kun Keskusta on ollut oppositiossa Keskusta on tehnyt säännönmukaisesti vaaliliittoja hallituspuolueen kanssa! Että semmosta oppositiopolitiikkaa on Keskustan ”oppositiopolitiikka”.
Ts. Miettikää vähän ja pohtikaa onko järkevää kannattaa Keskustaa tai Sdp:tä kun ne oppositiossa ollessaan tekevät valikoivaa oppositiopolitiikkaa. Jos aikoo äänestää oppositiopuoluetta niin eikö silloin ole syytä äänestää aidon oppositiopuolueen ehdokasta ennemmin kuin jotakuta leikkioppositiossa?
Ainoa puolue joka puolueena kannattaa valinnan vapautta koulujen kielten opetuksessa on Perussuomalaiset.
Muut puolueet ovat edelleen valinnan vapautta vastaan. Vaalien alla muiden puolueiden ehdokkaat saattavat flirttailla Perussuomalaisten äänestäjien kanssa kielikysymyksessä taktisista syistä.
Kannattaa olla tarkka onko ehdokkaalla omassa puolueessa mitään sanan valtaa, kun Kokoomuksessa ei edes puoluekokouksen päätös paina yhtään mitään.
Käytännössä Sdp,Vasemmistoliitto,Vihreät De Gröna, Keskusta ja Kokoomus vain kilpailevat keskenään pääsystä Ruotsalaisen kansanpuolueen seuraksi tulevaan hallitukseen.
Rkp on jo ilmoittanutkin puoluelehdistössään etukäteen, että se ei hyväksy Perussuomalaisia Suomen hallitukseen.
Tämä on kupletin juoni. Vaalit on ensi sijaisesti viihdettä. Äänestetäään Rkp:lle hallituskumppanit. Rkp päättää ketkä sopivat - ketkä eivät.
Amerikkalaisilla avoautolla ajelevat on myös vähemmistö Suomessa. Toivoisin,että heitäkin suvaittaisiin ja presidentti Halonen (sdp/rkp) tuomitsisi väkivallan heitä kohtaan jyrkästi. Vaan pres. Halonen ei ole tuominnut iskua heitä vastaan millään tavoin. Olen siis eri linjoilla Halosen kanssa.
Mielestäni isku tuota pientä vähemmistöä kohtaan on tuomittava. Väkivaltaisen iskun tekijöiden yhteydet väkivaltaryhmiin on myös tutkittava perin pohjin. Suomessa pitää voida ajaa amerikkalaisilla avoautoilla ilman pelkoa väkivallan kohtaamisesta. Tässä olisi arvojohtaja Halosella mahdollisuus vaikuttaa asenteisiin, vaan Halonen on valinnut vaikenemisen tien.
Sekin on kannanotto,että ei oteta kantaa eikä tehdä mielipidekyselyjä vääristä teemoista. Esim. mielipidetutkimusta ei voida tehdä siitä haluaako Suomen kansa,että Ruotsalainen kansanpuolue on aina Suomen hallituksessa.
Kysymyksessä on kuitenkin 8. suurin puolue joka ei edes toimi koko valtion alueella. Silti se on ollut yhtäjaksoisesti hallituksessa 31 vuotta. Sitäkin ennen vuosikymmeniä, mm. IKL:n hallituskumppanina.
Kun kepulilta, kokoomuslaiselta, vasemmistoliittolaiselta ja demarilta kysyy miksi heidän puolueensa menee jatkuvasti,vuorotellen toki, Ruotsalaisen kansanpuolueen kanssa hallitukseen vastaus on aina sama: ”Rkp:lle käy kaikki”.
Vaikka kuinka toistaa kysymystä, että miksi sinun puolueesi menee…niin tuota parempaa ”analyysia” ei saa hohtimillakaan omasta puolueesta ja oman puolueen motiiveista.
Näin kesähelteen kunniaksi otan esille suomalaiseen kulttuuriin liittyviä tabuja. Suomi on tavallaan käänteinen ”muslimimaa”. Muutama esimerkki omasta kokemuksesta:
Ensimmäinen esimerkki:
Yritin Savonlinnassa ravintolaan sukitta, kengät toki jalassa. Ei päässyt. Vetosin siihen,että ohitseni meni koko ajan muita asiakkaita sukitta syömään. Ovimies kävi niin agressiiviseksi,että oli viisainta hävitä ennenkuin saa turpiinsa. Nuo sukitta ravintolaan päässeet oli naisia. Sukkavaatimus ei koskenut heitä. Ainoastaan miehiä. Miehen paljaat jalkaterät on siis jonkinlainen kulttuurinen tabu julkisessa tilassa Suomessa. Onko veljet testanneet rajoja? Onko tilanne sama edelleen?
.
Toinen esimerkki:
Samoin miehen olkapäät on myös tabu ”hienoissa” ravintoloissa ja tilaisuuksissa. Mies ei pääse ”arvostettuun” ravintolaan tai muuhun tilaisuuteen jos olkapäitä ei ole peitetty häveliäästi vaatteella. Kutsussa edellytetään peittämistä jo etukäteen. Naiset kyllä pääsevät arvokkaisiin paikkoihin paljain olkapäin. Miesten paljaat olkapäät on vakava kulttuurinen tabu suomalaisessa kulttuurissa, jonka rikkomisesta tulee sanktioita. Esim. ei pääse yksinkertaisesti samoihin tiloihin missä on muita, varsinkin naisia.
Kolmas esimerkki:
Samoin miehen kaula ei saa näkyä kokonaan hienossa ravintolassa tai tilaisuuksissa. Kaula pitää olla peiteltynä häveliäästi esim. kauluspaidalla. Naisten kaula sopii olla näytillä,mutta ei miehen. Sisäänpääsy estettiin mieheltä ainakin ennen vanhaan jos rikkoi tätä tabua. Miten lie nykyään? En ole aikoihin enää yrittänytkään hienoihin paikkoihin,koska kuljen kaula säädyttömästi paljaana. Onko veljillä Suomessa vastaavia kokemuksia? Oletteko kohdanneet vaatimuksia peittää häveliäästi paljasta ihoa julkisella paikalla esim. syömään mennessänne?
Ts. Siinä kun naisen pitää peittää itseään muslimimaissa Suomessa paljaan ihon peittämistä vaaditaan mieheltä! Me huomaamme kyllä muiden kulttuurien omituiset tabut mutta entä oman kulttuurimme?
Miksi nimenomaan miehen olkapäät, kaula ja jalkaterät on niin suuren valvonnan kohteina Suomen julkisissa tiloissa ja tilaisuuksissa ml. syömiseen tarkoitetut tilat. Kiinnostaisi jonkun kulttuuriantropologiasta tietävän analyysi. Yksityisissä tiloissahan tilanne on toinen.(Tai mistä minä sen tietäisin)
(…) Katson, että ruotsin kielen osaamisvaatimuksista valtion viroissa luovutaan, poislukien viranomaiset, joiden työtehtävät erityisesti edellyttävät tällaista kielitaitoa. Tämän myötä ruotsin kielen pakollinen opiskelu kaikilla koulutusasteilla lakkaa välittömästi. Suomenkieliset oppilaitokset voivat jatkossakin tarjota ruotsin opetusta resurssiensa ja kysynnän mukaan ja samoin ehdoin kuin muitakin vieraita kieliä.
Perustuslakia tulee muuttaa siten, että ruotsin kielen asema toisena, tasavertaisena kansalliskielenä lakkautetaan. Suomen valtion ainoaksi viralliseksi kieleksi jää suomen kieli. Valtion, siis hallituksen, eduskunnan ja virkakoneiston, ainoa työkieli on suomi.
Kunnallistasolla ruotsi voi säilyä virallisena kielenä pääsääntöisesti nykykäytännön mukaisesti mutta kuitenkin seuraavin poikkeuksin:
1) Nykyisistä yksikielisistä ruotsinkielisistä kunnista tulee kaksikielisiä. Muutoksen jälkeen Suomessa on suomenkielisiä ja kaksikielisiä kuntia.
2) Kaksikielisenä pidetään jatkossa kuntaa, jonka asukkaista vähintään 20 prosenttia on ilmoittanut äidinkielekseen ruotsin. Jos ruotsinkielisten osuus asukkaista jää tämän alle, heillä ei ole subjektiivista oikeutta saada kunnan viranomaisilta ruotsinkielistä palvelua. Mikäli heidän absoluuttinen lukumääränsä kuitenkin on merkittävä, kuten Helsingissä ja Turussa, kunnalle voidaan tarkemmin määriteltävin ehdoin säätää velvoite tarjota asioimistulkin palveluja.
Yleisradion ruotsinkielisen toiminnan osuus Ylen kokonaisbudjetista saatetaan vastaamaan ruotsinkielisten osuutta väestöstä.
Saamen kielten suhteen noudatetaan samankaltaista politiikkaa. Ottaen huomioon saamen kielten uhanalainen asema voidaan niiden elvyttämiseksi ja ylläpitämiseksi kuitenkin soveltaa joustavampia kriteereitä.
Ruotsinkielinen kouluverkosto voi toistaiseksi jatkaa toimintaansa nykyisin ehdoin. Ruotsinkielisten koulujen oppilaskohtainen rahoitusosuus ei kuitenkaan saa ylittää (eikä alittaa) suomenkielisten koulujen vastaavaa. Helsingin yliopistosta tulee yksikielinen, ja ruotsinkielisten erillinen sisäänotto lopetetaan.
Ahvenanmaan itsehallinnollisen maakunnan asema on otettava erilliseen uudelleentarkasteluun. Suomen kielestä tulee tehdä Ahvenanmaalla virallinen vähemmistökieli, ja maakunnan suomenkielisille tulee turvata ne perustavanlaatuiset kielelliset ihmisoikeudet, joihin Suomi on kansainvälisillä sopimuksillakin sitoutunut.
Suomi kuitenkin kunnioittaa Ahvenanmaan itsehallintoa. Mikäli suomen kielen ja suomenkielisten asemasta ei päästä sopimukseen, harkittavaksi tulee Suomen ja Ahvenanmaan valtioyhteyden katkaiseminen. Tulonsiirrot manner-Suomesta maakuntaan lopetetaan, ja Suomi sanoutuu irti Ahvenanmaan sotilaallisesta puolustamisesta. Maakunta voi halutessaan itsenäistyä tai etsiä uuden elättäjän vaikkapa Ruotsista.
Pitkän tähtäyksen tavoitteena on neuvotella Ruotsin kanssa sopimus kielivähemmistöjen aseman symmetrisestä järjestämisestä. Vastavuoroisuuden periaate kannustaa kumpaakin maata kohtelemaan suurinta kielivähemmistöään mallikkaalla tavalla.
”Rajavartijat ja poliisit ovat suorittaneen kielilain mukaiset kielikokeet vuodesta 2006 lähtien. Tulli on on ollut hidasliikkeisin, mutta vaatimus toisen kotimaisen kielen taidosta tulee toukokuun alussa voimaan tulevaan asetukseen. Tähän mennessä tulli on edellyttänyt ruotsin osaamista vain ylemmissä viroissa.”
”Virkamiehille pakkoruotsi on oikea pakko. Kun laki antaa virantoimituksessa valtuuksia puuttua toisten vapauksiin, kansalaisten rajoittamaton oikeus on saada palvelua omalla kielellään kaikkialla maan rajojen sisäpuolella.”
Tulviiko Venäjältä ruotsinkielisiä paljonkin Suomeen eri asioissa? Ruotsin kielen vaatimusta itärajalla ei voida perustella silläkään,että ”rajavartijoita voidaan tarvita Ruotsin rajalla”. Suomi ja Ruotsi on Schengen-aluetta. Sen vuoksi Ruotsin ja Suomen välillä ole ollut enää aikoihin rajamuodollisuuksia. Valtion viranomaisille vaan tieto ei ole vielä mennyt siitä. Eletään vain pykälien mukaan. Järjen käyttö on toissijaista. Puolue-eliitti vielä yllyttää järjen käytön sivuuttamiseen kuten nähtiin viime viikon vaihteessa.
Valtiovarainministeri on Kokoomuksen J.Katainen. Hän karsii kaikesta muusta paitsi älyttömästä ”kaksikielisyydestä.” Eikö VVM:ssä osata laskea mikä säästö syntyisi kun lopetetaan pikkupuolue Rkp:n loputon mielistely valtion hallinnossa?
Sama koskee YLE:ä. YLE:llä on kaksoisorganisaatio. Suomenkielinen ja ruotsinkielinen. Siihen ei saa koskea eikä kosketa. Kaikesta muusta voidaan keskustella!
Seuraavat lainaukset on Kokoomuksen periaateohjelmasta. Eihän Kokoomuksella ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa kannattamaan valinnan vapautta kieliopinnoissa mikäli puolue haluaa säilyttää uskottavuutensa ja välttää joutumasta naurun alaiseksi.
”Kokoomukselle tärkeää on ihmisen vapaus ja vastuu omassa toiminnassaan.
”Yksilöiden vapaus ajatella ja toimia itsenäisesti”
”Vapaana ja itsenäisenä ihmisellä on mahdollisuus kantaa vastuuta toiminnastaan, lähimmäisestään ja yhteiskunnasta.”
”Ihmisten aidot valinnanmahdollisuudet lisäävät sitoutumista ja vastuunkantoa. ”
”Tavoitteena on koulutus, joka takaa yksilöllisen, laadukkaan ja ihmiskeskeisen oppimisen läpi elämän.”
”Jokaista ihmistä tulee kunnioittaa ja arvostaa yksilönä. On tärkeää suvaita erilaisia mielipiteitä ja tapoja.”
”Lähtökohtanamme on vapaa, vastuullinen ja välittävä ihminen. Yhteiskunta on rakennettava toimimaan yksittäistä ihmistä varten.”
”Laaja kuntalaisten itsehallinto on suomalaisen yhteiskunnan keskeinen kulmakivi.”
(Kokoomuksen edellinen opetusministeri Sarkomaa torppasi Tohmajärven kunnan esityksen tehdä ruotsi ja venäjä vaihtoehtoisiksi kieliksi Tohmajärven kouluissa.)
Jk. Miten Kokoomuksessa on yleensäkään voitu kannattaa pakkoruotsia ja vastustaa valinnan vapautta kieliopinnoissa!? Ehkäpä puolueessa on alettu vihdoin lukea omaa periaateohjelmaa?
”Jarmo Ryyti pyysi 9.12.2008 saapuneessa kirjeessään oikeusasiamiestä tutkimaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin/Tampereen yliopistollisen sairaalan menettelyä. Ryytin mukaan on kielilain vastaista, että suomenkielisellä alueella toimivan sairaalan yhdelle yksikölle on annettu vain englanninkielinen nimi (Stroke Unit).”
Eduskunnan oikeusasiamies on tullut samalla kannalle kanssani. ”Stroke Unit” rikkoo useita suomalaisia lakeja mm. perustuslakia. (Kannatan muuten perustuslakituomioistuimen perustamista)
(…)
Lainaus alkaa:
1) Menettely ei ole sopusoinnussa sen perustuslain 17 &:n 1 momentissa säädetyn lähtökohdan kanssa, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi.
2) Menettely ei ole kielilain 35 &:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla omiaan vaalimaan maan kielellistä kulttuuriperintöä eikä edistämään molempien kansalliskielten käyttämistä.
3) Menettely ei toteuta kielilain 23 &:n 2 momentista johdettavissa olevaa sääntöä siitä,että viranomaisen tulee toiminnassaan oma-aloitteisesti osoittaa yleisölle käyttävänsä viranomaisen virka-alueen mukaisesti määräytyvää kieltä.
4) Menettely ei täytä hallintolain 7,8 ja 9 &:n vaatimuksia asianmukaisesta palvelusta ja neuvonnasta sekä ymmärrettävästä kielestä näissä yhteyksissä.
5) Menettely ei ole perustuslain 22 &:n edellyttämällä tavalla omiaan edistämään kielellisten perusoikeuksien ja hyvän hallinnon toteutumista.
(…)
TOIMENPITEET
”Saatan edellä kohdassa 3.4. esittämäni käsitykset Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tietoon ja kiinnitän sen huomiota kohdissa 3.2. ja 3.3. esittämiin näkökohtiin. Tässä tarkoituksessa lähetän kuntayhtymälle jäljennöksen päätöksestäni ja pyydän sitä ilmoittamaan 31.8.2010 mennessä,mihin toimenpiteisiin päätökseni on mahdollisesti antanut aihetta.”
”Lähetän päätökseni tiedoksi myös oikeusministeriölle. Asian yleisemmän merkityksen vuoksi lähetän päätökseni tiedoksi myös valtionvarainministeriön hallinnon kehittämisosasstolle ja Kotimaisen kielten tutkimuskeskukselle.”
…lainaus päättyy…
Päätös on 12-sivuinen. Liitteenä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin 2-sivuinen selvitys ja oikeusministeriön 3-sivuinen lausunto asiassa.
Manittakoon,että Taysissa on myös kaksi latinankielistä yksikköä Coxa ja Acuta. Ne ovat myös kielilain vastaisia,koska latina ei ole Suomen kansalliskieli eikä Pirkanmaan väestö ole latinankielistä.
Jk.Tays on Aamulehden 3.6.2010 mukaan luvannut, että se ei enää nimeä yksiköitään englanniksi. (Latinankielisten yksiköiden nimien osalta se ei ole luvannut tehdä mitään mikä ilmeisesti ilahduttaa sairaanhoitopiirin latinankielisiä potilaita.)
Tälläkin plokipalstalla esiintyy kirjoituksia joissa viljellään vieraskielisiä käsitteitä. Syystä tai toisesta. Kuka tahansa voi kuitenkin esittää Kotimaisen kielten tutkimuskeskukselle vieraskielisen sanan korvaamista suomenkielisellä sanalla. Sen jälkeen Kotus suosittelee sanaa mikäli katsoo sen kelvolliseksi sanaksi.
Esimerkki tuollaisesta sanasta olkoon nojapyörä, joka korvaa ruman, vieraskielisen sanan ”recumbent” tai siitä johdetun ”rekun”, suomen kielessä. On hauska todeta,että nykyään nojapyörä ainakin pyöräilypiireissä on yleisesti käytetty sana kuvaamaan polkupyöriä, joita ajetaan makuuasennossa jalat edellä.
Nykyään myös toinen ja ehkä yleisempi tapa kehittää käsitteitä suomen kieleen on internetin keskustelupalstat. Esimerkkinä sellaisesta sanasta olkoon kotihurri. Saa nähdä milloin kotihurri-sana leviää muuhun mediaan kuvaamaan puolueissa tai julkishallinnon viroissa Ruotsin tai ruotsalaisuuden hyväksi toimivia henkilöitä?
Kotihurri on kotiryssä-sanan sukulaissana. Eroja kuitenkin on, sillä kotihurri voi olla myös aivan suomalainen henkilö.
Esimerkkinä puolueen kotihurrista käy puolustusministeri Jyri Häkämies (Kokoomus), jonka vaalikampanjaa rahoitti ruotsalainen rahoitusalan yritys ja jonka poliittinen avustaja on palkattu ruotsalaisesta pankista. Virkamiesesimerkistä käy korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, jonka Ruotsi palkitsi korkealla kunniamitalilla toiminnastaan ruotsalaisuuden hyväksi Suomen kielilakikomitean puheenjohtajana.
Eri puolueiden kotihurrit on helposti tunnistettavissa kysymällä kyseisen poliitikon perusteluita pakollisille ruotsin kielen opinnoille suomenkielisissä kouluissa.
Eri puolueiden kotihurrit nimittäin haksahtavat perustelemaan pakkoruotsia täsmälleen samoilla argumenteilla kuin Ruotsalainen kansanpuolue (käännösnimi). Keksisivät edes omia perusteluita. vaan kun järki ei riitä siihen.
Vasemmistoliiton kotihurrin pitäisi edes yrittää jotain omaa: ”Työväenluokka on aina ollut kansainvälistä ja ruotsi on kansainvälinen kieli”. Tai Kristillisdemokraattien kotihurri: ”Ahvenanmaalla Jumala ymmärtää vain ruotsia”
Jotkut suomalaiset on ostettavissa helposti puolueensa kotihurriksi. Esimerkistä käy vaikkapa Paavo Lipponen. Onkohan demarit kovinkin ylpeitä siitä pellestä?